sunnuntai 28. elokuuta 2011

"Sipulipussipusero"

Miehen kommentti uudesta ihanasta pitsijakustani :)


Lankana Novitan ecopuuvilla Cotton Luxus eli sama kuin edellisessä työssä. Suunnittelin jakun lankaan sopivaksi: sävy-malli ja olemassa oleva lankamäärä-malli (ostin kaikki jäljellä olevat 10 kerää).

 Aloitin työn miehustan ympyrästä, mikä jälkeen virkkasin etukappaleet Verkkovirkkaus sopi parhaiten antaen halkaistun pyörylän olla pääroolissa. Helmaosuuden virkkasin vyötäröltä alaspäin. Helman virkkasin vielä osuuden näyttävämpää pitsivirkkausta.

Hihat yritin ensin virkata poimimalla kädentiestä silmukat, mutta en saanut niistä istuvia. Lopulta koukkusin normaalisti alhaalta ylös, pyöriön kavennukset tein kaavapaperille piirrettyä malliviivaa luovasti seuraten.
Yksityiskohdat näkyy, kun klikkaat kuvaa suuremmaksi
Pääntien viimeistelin myös pariin kertaan. Virkkasin ensin viuhkoja eli kuviota, jota vielä on hihansuussa, mutta päätiellä viuhkat erottuivat liikaa. Valmiissa työssä pääntiellä on kierros kiinteitä silmukoita ja kierros pieniä ketjusilmukkakaaria.
Jakku oli koukulla pitkään ...kuukauden päivät ja kesken jättäminenkin kävi mielessä useamman kuin yhden kerran. Valmis työ on aina riemun paikka ja erityisesti silloin, matkan varrella on ollut ongelmia. Tästä jakusta tuli lopulta juuri sellainen kuin alkuperäinen haaveeni oli, joten pienimuotoiset fanfaarit tähän loppuun :)

10 kommenttia:

Äipän touhut kirjoitti...

Hauskan nimen sun miehesi keksi sun nätistä jakusta.

Villanne kirjoitti...

Kaunis jakku! Nimessä on huumoria :)

Susi kirjoitti...

Vai sipulipussi ;D Todella kaunis jakku, ja istuu kuin valettu :)

Marjut kirjoitti...

Kaunis on ja nimi on kyllä hauska:)

Mammutti kirjoitti...

Kaunein näkemäni "sipulipussi"!

Kaisa kirjoitti...

Miehet! :D

On valtavan kaunis jakku, juuri sopivan yksinkertainen mutta siinä on silti juju.

ellu kirjoitti...

Jos sipulipussini on noin kaunis, niin miksi se roikkuu koukussa.=D))
Kaunis jakku. Yksinkertainen, mutta siinä on se jokin, mikä tekee siitä upean.

paivis kirjoitti...

Ei ole mieltä ylentävä nimi kauniille takille, mutta aika hauska:) Mihinkähän sähköpostiin olet viestiä laittanut, voisitko lähettää uudelleen osoitteeseen
morewool@gmail.com. Kiitos.

Malli45 kirjoitti...

Kaunis se on!

helena kirjoitti...

Seurasin sun vanhasta blogista tänne, en tiennytkään uudesta blogista aikaisemmin. Fanfaareja sulle ja paljon! Hieno jakku, todella mahtavaa suunnittelua. Kivoja virkkausmalleja on olemassa mielestäni kovin vähän, toiset ne vaan suunnittelee ihan itse.