lauantai 9. kesäkuuta 2012

London, Paris

Valokuvia reissulta:
Aloitettiin "puistokierros" Kensington Gardensista.

Jatkettiin Hyde Parkiin. Näillä kanstuoleilla käytiin rentoutumassa useamman kerran matkan aikana.
Yksi päivä varattiin vähän kauempana sijaisevan Kew Gardensin tutustumiseen. Paikka oli aivan mahtava, sieltä löytyy kaikki puutarhatyylit. Japanilainen puutarha oli todella upea.

.
 Puistoissa oli paljon penkkejä, niissä oli laatta jonkun muistoksi tai vaan puistoa tukeneen henkilön nimi. 

Kew Gardensista otin todella paljon kuvia, joten laitetaan tähän vielä yksi:
Trooppinen puutarha, taustalla trooppiset kasvihuoneet.

Hypätään Pariisiin ja lepohetkeen Seinen rannalla:

Louvren sisäpiha
 Pariisin katukuvaa
 Kapeita taloja ja niiden päässä kahviloita.

 Parfyymin tuoksua ja muotia

Antiikkiliikkeitä, paljon skoottereita.

Pariisin suurimman tavaratalon Galeries Lafayettein hulppea sisustus. Käsilaukkuvalikoima oli paras, mitä olen nähnyt. Longchampin nylonlaukun sieltä ostin ihan vaan Pariisin matkan muistoksi :)

Neulottujakin laukkujakin oli. Mieli teki, mutta en sitten kuitenkaan. On todella vaikeaa ostaa sellaista, minkä voi itsekin tehdä. No,  loppumatkasta löysin sitten Russell&Bromleysta kauan hakemani ruskean nahkalaukun, joten ei tarvinnut puntia takaisin tuoda :) Näin jälkikäteen kuvasta katsottuna, nuo neulelaukut ovat kyllä hienoja.

6 kommenttia:

Äipän touhut kirjoitti...

Kauniita kuvia ja tunnelmia. Puistot ovat hyvin hoidetun näköisiä.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Puutarhamatkalla vaikuttaa paljon se, mikä aika kasvukaudesta on. Lontoon Hyde Parkissa on ihana ruusutarha, vaikka monet ruusut jo kukki, niin paljon oli vielä nupulla siis tuhansia ruusunnuppuja :) Lontoossa kesäkukkaistutukset ovat varmaan upeimmillaan olympialaisten aikana. Me ihasteltiin kyllä enimmäkseen puistojen vanhoja puita, rakennuksia ja monivuotisia kasveja.

Heleena kirjoitti...

Mukavia tunnelmia!
ja nyt vain virkkaamaan nyppulaukkua!

Marjut kirjoitti...

Ihania kuvia, kiitos!

Pirkko kirjoitti...

Todellisia taidekuvia. Kiitos ilon jakamisesta meille!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Oi kiitos Pirkko, Heleena, Marjut ja Äippä :) Tämäpä innostaa laittamaan lisääkin kuvia, kenties. Ainakin sieltä puutarhamessuilta, mutta nyt meen istuttamaan omat kesäkukat, ennen kuin ne ränsistyy pieniin taimipurkkeihinsa :)