sunnuntai 23. lokakuuta 2011

The Knitting & Stitching Show-London 2011, osa 2

Messuilla vietin eniten aikaa Textile Galleryssä, jossa upeiden tekstiilitaidetöiden lisäksi oli iso Rowanin & Coatsin osasto ja pieni, mutta mielenkiitoinen Loopin osasto, jossa oli myynnissä mm. neulojien himoitsemaa Wollmeisea. 

Rowanin neuleita
Yksinkertaista, mutta tyylikästä.
 Ihania kirjoneuleita

Ideoita sisustukseen. Ostinkin itselle myöhemmin  Cloverin Extra Largen Pom-Pom Makerin. 

Ensimmäinen kokeilu tehty Seitsemän veljestä langasta.

Hankin sisustustöihin sopivia lankoja: luonnonvalkoista tyynyihin ja pari kerää Rowanin big woolia. Vielä suurempia lankakeriä oli monella myyjällä, mutta niissä oli rumat värikkäät vyötteet. Myös kankaasta ommeltuja sisustuslankakeriä oli myynnissä.

Rowanin sisustusnurkkaus

Isossa hallissa oli Black Sheepillä lankoja lattialla pakkauksittain, sieltä teki löytöjä, kun olimme paikalla jo messujen ensimmäisenä päivänä. Ostin pakkauksen sinistä Noroa ja löytöhyllystä vadelmanpunaista Sublime kid mohair blendiä opettelemaamme kierrehuivia varten. Oikealla vyyhti (768 m) käsinvärjättyä merino woolia Loopista. Paras löytöni on keskellä näkyvä petrooli Angora-lanka, jota hankin jakkuun tarvittavan määrän. Lankojen lisäksi kotiintuomisena paljon pientä kivaa ja tarpeellista...koukkuja, nappeja, huivisolkia, innostusta, ideoita ja hyvää mieltä.

Ennen kuin pääsen neulomaan uusia ihania lankoja yritän sinnitellä valmiiksi kaksi kesken olevaa neuletta.

Toinen on Tunturi-tunika Kotiliedestä (21/2008). Aika puuduttavaa neuloa ainaoikein neuletta neljättä kerää eli n. 652 metriä on jo tikuttu silmukka kerrallaan. Onneksi pian pääsen kirjoneuleosuuteen ja siinä tulee olemaan haastetta, koska viimeiset tekemäni kirjoneuleet ovat olleet poikien autopaidat lähes 20 vuotta sitten :) Niin se aika kuluu...

4 kommenttia:

Malli45 kirjoitti...

Osaa kuvista tai siis osastoista en nähnytkään!
Kivoja neuleita siellä ja täällä! Mun Sublimeja olisi mennyt enemmänkin tyttären tarpeiisin! Miksi me ostimme niitä niin vähän?

äipän touhut kirjoitti...

Kauniita neuleita.Kyllä sitä maailmalla osataan.

Marjut kirjoitti...

Kiitos messuraportista! Olisi kiva käydä tuolla joskus.

Sipi kirjoitti...

Kivoja kuvia reissultanne! Tuo kirjoneuletakki on aivan upea! Oli teillä paljon kivaa nähtävää ja koettavaa messumatkallanne :)