sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Metallin hohtoa

Kesälomareissuilla eksyi ostoskoriin Cotton Luxus-lankojen lisäksi pari muutakin "puserosatsia" Novitaa.
Kaikki viimeiset kultabeiget Paolat Anttilan alesta. Silloin oli varmaan kuuma hellepäivä, kun en muista, koska viimeksi olen ostanut lankaa, jossa on puolet polyamidia :)  Pitkään pyörittelin mielessäni, mitä langasta tekisin...pitkän virkatun neulejakun, suuren repaleverkkotopin (tyyliin malli 3 Novita kevät 2011) vai pitkähihaisen puseron venepääntiellä. Mitä oikeasti käyttäisin, kun komeroon ei enää neulota. Lopulta mikään kolmesta ei valikoitunut, vaan langat päätyivät yksinkertaiseksi raglahihaiseksi peruspuseroksi, jossa on vajaamittaiset hihat.
Päädyin mahdollisimman pieneen malliin, kun tajusin langan olevan painavaa, silti tämäkin valmis pusero painaa 592 g.
Tarkkaa ohjetta ei ollut, vinkkejä hain Ullasta. Etu- ja takakappaleet neuloin erikseen, mutta hihat pyörönä. Lisäsin silmukoita sovittamalla, mikä hihan kohta kulloinkin oli menossa. Lopputulokseen olen tyytyväinen tai no, ehkä pusero-osa voisi olla hiukan kapeampi. Pari senttiä vähentäisi painoakin. 

Pääntie ja raglakavennukset onnistuivat hyvin. Puikkojen koko oli 4,5,  resoreissa 3,5. Ennen pääntien resoria kavensin vielä 8 silmukkaa kierrokselta (hihoista yhden, loput taka- ja etukappaleilta). Pääntien jouduin neulomaan kahteen kertaan, muuten selvisin yhdellä. Onhan tämä toki hyvin yksinkertainen mallikin.

Lanka on verkkomaista putkea ja pinta vaurioituu helposti, kun tarttuu johonkin, joten puserosta ei ole ihan jokapäiväiseen käyttöön ole. Novita mainostaa lankaa elegantisti välkehtivänä juhlalankana ja sitä se onkin, mutta mun mielestä sopii hyvin myös arkeen esim. farkkujen kanssa käytettäväksi.

Paolaa jäi vielä 3 kerää, mutta nyt kaipaan puikolle jotakin ilmavaa ja kevyttä neulottavaa. Sitä ennen pitää kuitenkin saada alkuun joku helppo matkakäsityö keskiviikkona alkavalle Lontoon reissulle. Kuvan korusetti on muuten edelliseltä käsityömatkalta :)

10 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Kivan yksinkertainen malli. Tykkään kovasti! Korut ovat myös hienot, itse olen vain niiin huono niitä käyttämään. Aina valkkaan jotain pientä ja huomaamatonta:)

helena kirjoitti...

Komppaan kaimaani :) Minä kiinnitin heti huomioni tuohon ihanaan sydänriipukseen, hyvä ostos!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kiitos Heleenat! Valkkaan isot korut aina sen mukaan, tunnenko itseni joulukuuseksi vai en. Joulukoristeet jätän siis kauppaan :)

Malli45 kirjoitti...

Kaunis pusero!
Elsan kanssa aiomme sormineuloa koneessa ;) Ota paksua lankaa kerä, niin opastamme, jos et jo osaa!
Karttoja ja reittejä tutkittu!

Susi kirjoitti...

Just tällaisen peruspuseron mäkin tarttisin...mä vaan en saa koskaan noita raglaneita kiinnitettyä nätisti. Raglan istuu kuitenkin päällä mun mielestä parhaita. Ja vajaamittaiset hihat on hyvät, muuten saa aina kääriä hihoja kun ovat tiellä. Oikein ihanaa matkaa!

Marjut kirjoitti...

Onpa tosi kaunis! Ja korut kiinnittivät heti minunkin huomioni.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Susi: minunkin ensimmäinen paksusta langasta neulottu raglahihainen pusero. Mukavaa, kun ei ole paksuja saumoja olkapäällä. Sitä on jo niin tottunut vajaamittaisiin hihoihin, että täytyy talvipuseroihinkin ne jo neuloa :) Kiitos matkatoivotuksista. Viimeisiä Hyde Parkin karttoja juuri tulostin, jos sinne ehtisi joku aamu lenkille :)
Marjut: kiitos, edullisia pukukoruja voi hankkia useammin, etenkin kun tapaan pudotella ja muuten vaan hukata koruja etenkin korviksia :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tosi hyvän näköinen pusero - ja metallin kimallus on kovin muodikas, ihan vasta näin täällä Oulussa samantyylisen kaupassa. Hyvää matkaa!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiva blogi, kauniita neuleita!
Huomaan, että lempivärisi ovat "luonnonruskea" ja hempeä sininen. :o)

ellu kirjoitti...

Kiva peruspusero.
Tykkään tuosta hihanistutustavasta sekä pääntie on kanssa kiva.