sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pientä pintaremonttia

Bloggaaminen on jäänyt viime aikoina, kun olen tehnyt  remppaa kotona ja siinä samalla siivoskellut kaappeja ja varastoja. Tänään sain hommat siihen vaiheeseen, että laitoin läppärin paikalleen ja istahdin kirjoittamaan.
Klikkaamalla kuvat saa suuremmaksi.
Ollaan siinä elämänvaiheessa, että perheen äidillä on mahdollisuus saada (siis tehdä :) oma huone: hobby- tai harrasteluhuone, ei työhuonetta. Maalasin katon, vaihdettiin tapetit ja lattia sekä uudistettin vanhoja huonekaluja. Metallinen tarjoulupöytä (miehen n. 25 vuotta sitten tekemä) sai uudet pyörät ja pintaan valkoisen maalin (aikaisempi sävy oli pinkki). Pyörät löysin lopulta googlettamalla Glas Ohlsonilta, kun olin jo luopumassa koko ideasta. Joskus toivoo, että täällä olisi samat materiaalivalikoimat kuin sisustusohjelmien "liikkeissä" :)
Kiva tapetti löytyi onneksi suoraan hypermarketin hyllystä. Pohjalla on joku vanha kartta ja päällä kaunista kirjoitusta (ainakin home-sana ollaan löydetty). Tapetin sävyjen ja tunnelman pohjalta oli helppoa suunnitella loput muutokset. Veli laittoi kuviotapetin yhdelle koko seinälle ja vähän toisellekin, jolloin kulmaukseen tuli mukava neulenurkkaus, muut seinät ovat vaaleat. Neulomistuolin "uudistamisesta" myöhemmin, ehkä...)

Pöytä laitettiin ikkunakulmaukseen. Se koottiin poikien vanhoista koulupöydän osista, niiden pinnasta kun oli osittain jo irronnut se pyökkinen muovikalvo ja loputkin saatiin pois melko vaivattomasti. Pohjamaalin päälle tarvittiin sitten kaksi maalauskertaa valkoista kalustemaalia. Huoneesta puuttuu vielä pieni kaappi tai hylly mapeille, se joudutaan tekemään mittojen mukaan (tilaus on jo laitettu sisään, luvattiin "joskus" :)
Tavoittelen huoneeseen levollista tunnelmaa ja pyrin välttämään liikaa tavaraa tai ainakin harkitsemaan kaikkia hankintoja huolella... hmm...sisustustikkaille saisi lankakerät kivasti esille...

5 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Näyttää tosi kauniilta ja harmoniselta:)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tosiaan, keväisen valoisaa ja harmonsita - hyvin hillitty vaalea värimaailma sinulla siellä! On kyllä aivan parasta kun voi udistaa vanhaa ja ostaa vain sitä mitä tarvitsee. Töitä vain teettää ihan kaikki. ( Minulla on Oulussa nyt uusi koti ja sen "pintaremontti" oli aika reipas urakka sekin. )

helena kirjoitti...

Ihana ja kaunis huone! Ja mä olen kadekadekadekadekade!!!!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

MARJUT: Kiitos :) Kiva, kun puitteet ovat harmoniset, sillä kun levittää vaikkapa ompelukoneen (on tummansininen) ja kaikki materiaalit, niin jo vaan syntyy iloista värien sekamelskaa.

MARI: Alunperin suunnittelin enemmän uusia hankintoja, mutta kun siivosin varastoja, niin en malttanutkaan hävittää vanhoja "tuunauskelpoisia" tavaroita. Yksi pöydänpala on vielä kateessakin :) Mies ei kyllä meinannut ymmärtää, että mitä järkeä on maalata pahvipöytiä :)

HELENA: ja minä niin kadehdin, kun teillä on siellä kaikkea kivaa vain kaupoista noudettavissa :)

Susi kirjoitti...

Kylläpä näyttää hyvältä! Tuo palmikkotyyny on tosi kaunis :)